>>> YOU ARE VIEWING A 200 LINE SAMPLE OF EBOOK# E07113 <<< TITLE: AARNIOMETSAEN SYDAEN AUTHOR: CHARLES G. D. ROBERTS EBOOK: E07113 (O'Briens Book Cellar) LANGUAGE: FINNISH AARNIOMETSAEN SYDAEN KIRJOTTANUT CHARLES G. D. ROBERTS SUOMENTANUT I. K. INHA SISAeLLYS. I. Polkua vaanivat silmaet II. Raivion moekki III. Kylaekunnasta karkotetut IV. Miranda ja metsaen piilevae kansa V. Kroof, se iso emaekarhu VI. Mirandan pyhitys metsaelle VII. Ystaevykset VIII. Kirves ja sarvet IX. Pax Mirandae X. Filistealaisten pakoon ajo XI. Miranda ja nuori Taavi XII. Nuori Taavi raiviolla XIII. Lypsyaikana XIV. Hirvien hirnunta kuutamolla XV. Riistapaisti XVI. Kuolema vaehaen elaemaen edestae XVII. Koskien pauhussa XVIII. Vieraan tihutyoe I LUKU. Polkua vaanivat silmaet. Ei velton lauhkea kuten kesaeisen puutarhan hiljaisuus, joka suotaa vihantiin varjoihin lehvaekattojen laepi, vaan jaemeae, valppaasti ja salaperaeisesti odottava, oli aarniometsaen hiljaisuus. Se oli ikaeaenkuin avara lasikupla, niin hienon ohueksi puhallettu, ettae pienikin aeaeni, jos se vain olisi voinut koskettaa ennakolta maeaeraettyae mystillistae kieltae, olisi saanut sen ryskyen raunioiksi sortumaan. Siitae huolimatta se oli saeroeaekaeaen saamatta vallinnut kautta sukupolvien, muuttanut omaksi laadukseen kaikki semmoiset harvinaiset ja epaejohdonmukaiset haeirioet kuin pantterin etaeisen kiljunnan taikka kapuavan paehkinaenakkelin hoikan laulun, vaiteliaan hirven pitkaet juhlalliset huudot, jotka elaein kahdesti tai kolmasti toistaa lokakuun ympyriaeisen kuun alla, taikka jonkun suuren tuulen raskaan jymyn petaejien, koivujen ja hemlokkien [Footnote: Hemlokki _(Abies canadensis)_ on kanadalainen jalokuusi. (Suom. muist.)] loitoissa latvoissa. Harvat ja kaposet olivat ne auringonsaeteet, jotka maahan saakka tunkeutuivat naeiden korkeiden latvain lomitse. Se ilma, joka hiveli ruskeanviheriaein varjojen solia, oli ihmeteltaevaen kirkasta, sitae ei samentanut minkaeaenlainen poely- tai hoeyrytuhru. Sen lumoava laepikuultavuus kerrassaan petti silmaeae, joka ei ollut siihen syntynyt ja kasvanut; se sai etaeiset lehvaet naeyttaemaeaen laeheisiltae ja laeheiset oksat epaetodellisilta, sekotti kaikki perspektiivit ja uskotteli aivan tutuissa ja ilmeisissae asioissa olevan keijumaista narripeliae. Huono ja kauan kaeyttaemaetoen oli metsaen laepi kulkeva polku. Toisin paikoin olivat sammalet ja maassa suikertavat viinikoeynnoekset sen kerrassaan peittaeneet, niin ettae se vain metsaenhakkaajain veistaemistae pilkoista voitiin erottaa kymmenistae muista eri tahoille haarovista reitin tapaisista aukeamista. Mutta juuri taessae, jossa se nousi pitkaeae loivaa rinnettae, oli veden juoksu pitkin polun matalaa kourua vaehin pitaenyt paljaina sen kuluneita kiviae. Ja sitaepaitsi, vaikka ihmisen kuluttava jalka olikin jaettaenyt sen niin monen sulan ajaksi tallaamatta, niin ei se kuitenkaan milloinkaan joutunut aivan kaeyttaemaettae olemaan. Polku, joka kerran on kunnolla auki kulunut monen kulkijan jaeljiltae, saeilyttaeae sitten melkein ainaiseksi lumousvoimansa jokaiseen jalan kulkijaan. Taemae vanha polku palveli Kroofin, suuren naaraskarhun latuskoja kaemmeniae, kun se astua loentysteli puolikasvuisen penikkansa keralla kauas vuorille, naeyttaeaekseen jaelkelaeiselleen parhaat mustikkamaat. Ja polku viehaetti puoleensa myoeskin Ten-Tine karibun, [Footnote: Pohjois- Amerikan peuraa sanotaan karibuksi intiaaneilta lainatulla sanalla. (S. m.)] kun se opasti hoikkia naaraitaan Kuah-Davikin lepikkoesoihin laitumia etsimaeaen. Taenae syyskuun iltapaeivaenae, hiljaisuuden avosilmin odotellessa, lentaeae vikerti polkua pitkin aekkiae sepelpyy. Se kaevi istumaan oksan vekaralle, kurkotteli kaulaansa ja kaeaenteli paeaetaeaen puoleen ja toiseen, kurkistellen pyoereillae lasihelmisilmillaeaen ja jaeykistyen sitten liikkumattomaksi, niiden taulain naekoeiseksi, joita puu oli taeynnaeaen. Tuossa tuokiossa alkoikin hiljaisuuteen sekaantua laehestyvaeae jalanastuntaa, saapasnaulain raskasta kilkettae kiviin. Polkua tulla kompuroi voimallisilla, vaikka tyoelaeillae askelilla suuri harmahtava mies, yllaeaen harmaat kotokutoiset vaatteet. Housunlahkeet oli epaetasaisesti pistetty saapasraehjaein varsiin; paeaessae oli veltto monessa liemessae virunut huopahattu, joka oli kerran ollut ruskea; vyoellae helkkyi iso puukko karvapaeaermaeisessae nahkatupessaan; ja olalla oli kirves, jonka paeaessae killui iso mytty. Taemae oli kiedottu raehjaeaentyneeseen ja paikattuun kirjavaan peittoon ja tuon tuostakin siitae kuului ponnetonta, ikaeaenkuin laekkipeltiastiain raeminaeae. Toiselta puolelta pisti esiin paistinpannun musta kahva, puoleksi sanomalehtiin kaeaerittynae. Jos Taavi Titus olisi ollut metsaestaejae tai ansain virittaejae, "traepperi", niin haenellae tietenkin olisi ollut pyssy. Ja vaikkapa haen olisi ollut kaupunkilaisia, kylaenmiehiae tai vain pienen maatalon omistaja, niin hyvaen huolen haen olisi pitaenyt kunnon aseista, ennenkuin laehti tunkeutumaan paeivaematkan paeaehaen ikimetsien sydaemeen. Mutta haen oli tukkimiehiae, eikae siis kuulunut kokonaan metsaelle eikae aivan aukeillekaan maille. Talvensa haen vietti aivan syvimmillae saloilla tukkileirissae vertaistensa keralla, hengenpitiminaeaen suolattu sianliha, pavut ja kuuma leipae; haen oli silloin paeivaen pitkaen uupumattomine kirveineen liian uutterassa tyoessae, joutuakseen sotimaan metsaen karvallista ja hoeyhenellistae kansaa vastaan. Kesaet haen oli auran ja viikatteen parissa kylaekunnassa pienellae, puoleksi raivatulla palstallaan. Haen ei siis tuntenut tappamisen halua, sen enempaeae kuin pelonkaan vaistoa, kun haen puolueettomana ja vaelinpitaemaettoemaenae kulki naeiden hiljaisten, vaikk'ei silti elottomain maisemain halki. Elottomia ne eivaet olleet, sillae aarniometsaellae oli omat, tosin piilevaet asukkaansa. Vaikka taemae vakavan naekoeinen vanha tukkimies olikin huomaavainen ja tarkkanaekoeinen ja metsaen elaemaeaen perehtynyt, niin ei haen ympaeroeivaessae levossa naehnyt olevan muuta kuin puunrunkoja, kaatuneita lahoja ruhoja, sammalmaettaeitae ja sekavia pensastiheikkoejae. Haen oli havainnut,--ja sitaepae ei ensikertalainen havaitsekaan,--erotukset valkokuusen, mustan kuusen ja jalokuusen, harmaan koivun ja keltaisen koivun, [Footnote: Suomennamme nimet kirjailijan kaeyttaemistae amerikkalaisista nimityksistae, vaikka ne ovatkin haeaelyvaet ja voivat tarkottaa eri muunnoksia. "Valkokuusi" on _Picea canadensis_, jolla on lyhyet sinivihreaet neulaset ja hoikat kaevyt; "musta kuusi" _Picea mariana_, hoikka leveaeoksainen, tummanvihreae puu, jolla on taajat havut ja munuamaiset kaevyt. Keltakoivulla, _Belula lutealla_ on harmaa tai keltainen kiiltaevae tuohi ja vaaleanruskea puuaine. Mitae lajia "harmaa koivu" tarkoittaa, sitae on vaikea sanoa. Sekae koivuja ettae kuusia ja jalokuusia (_Abies_) on Pohjois-Amerikassa hyvin monta lajia. (Suom. muist.)] lehmuksen ja heisipuun vaelillae; ja jaekaelistae, joita oli kasvanut veistettyjen pilkkojen reunoihin, haen vaistomaisesti osasi lukea niiden kasvukausien luvun, jotka olivat naeitae vanhoja, viitoiksi veistettyjae kirveen arpia pienennelleet. Mutta kaikista naeistae metsaetiedoistaan huolimatta haen luuli olevansa yksin. Haen ei aavistanutkaan ettae haentae vaanivat monet silmaet. Haenen matkansa toden teolla oli hyvin monen elaevaen olennon huomion polttopisteenae. Ne piileksivaet katseet, jotka haenen liikkeitaeaen seurasivat, olivat toiset pelokkaan vihamielisiae, toiset voimattoman kostonhimoisia, toiset vaelinpitaemaettoemiae; mutta kaikki vierastelevia. Kaikki olivat yhtae mieltae siitae, ettae oli paras pysyae naekymaettoemaenae; kaikki sen vuoksi noudattivat jaerkaehtaemaetoentae liikkumattomuutta ja noin sanoaksemme upposivat yleiseen aeaenettoemyyteen. Sepelpyy, laajalti kulkenut lintu, joka tunsi kylaekunnat ja niiden tuimat vaarat, piti miestae silmaellae harmistuneen pelokkaana. Ei se ilman tarkotusta lentaeae vikertaenyt polkua pitkin niin suurella melulla, varottaen kaikkea metsaekansaa. Se pelkaesi taemaen harmaan ihmisolennon ilmestymisen ehkae tietaevaen, ettae pian tulisi niitae pitkiae mustia keppejaekin, joista poellaehti savua ja laehti kova aeaeni, kun niillae jotakuta osotettiin. Se piilotteli itseaeaen, kunnes sen ruskeat pilkulliset hoeyhenet olivat melkein yhtae istuinpaikan taeplaeisen ruskean kuoren kanssa; mutta vikkelaet silmaet tarkkasivat kaiken aikaa muukalaisen vaehintaekin liikettae. Paehkinaenakkeli, joka oli kaevellyt petaejaen pystysuoraa runkoa suoraan korkeutta kohti, jaehmettyi muukalaisen askelien aeaenestae ja kurkisti haentae tiukasti puunrungon takaa. Sen silmae oli kuin musta kysyvae piste. Se ei ollut vielae milloinkaan naehnyt mitaeaen taemaen koempeloen ja hitaasti liikkuvan olennon kaltaista, mutta se tiesi, ettae taemae olento oli vaarallinen. Pieni liuskeenkarvainen paeae, joka teraevaekulmaisesti ulkoni kuoresta, ei naeyttaenyt sen kummemmalta kuin oksan tyngaeltae tai kaeaevaeltae; mutta taellae oksan tyngaellae oli se kumma tapa, ettae se tasaisesti kiersi puun ympaeri sitae myoeten kuin tukkimiehen matka edistyi, niin ettae kulkija oli alati naekyvissae. Yhtae uteliaina, mutta pelosta vaeristen, tirkisteli haenen kulkuaan kaksi tarkkaavaista metsaehiirtae skunkin kaalin leveaen lehden alla istuen tuskin puolen sylen paeaessae polusta. Toisen viikset koskivat toisen kuonoon, johtaen siihen kauhun sykaeyksiae ja vaeristyksiae sen mukaan kuin mies tuli laehemmaeksi, yhae laehemmaeksi, kohdalle--ja meni ohitse. Hiiret eivaet olisi rikkoneet heimonsa ensimaeistae perintaetietoa vastaan,--ettae se, joka istuu hiljaa, istuu naekymaettoemaenaekin--ellei sokea, mistaeaen vaelittaemaetoen saappaankorko olisi kerrassaan uhannut niitae musertaa. Vaehaen kauempana polusta, leviaevaen rautapuutiheikoen [Footnote: Pohjois-Amerikassa on sangen monta sellaista puulajia, jota kovan syyaineensa vuoksi sanotaan "rautapuuksi". (Suom. muist.)] alla, kyykki jaenis ruskahtavalla sammalpohjalla, korvat aivan litteinae selkaeae pitkin. Sen silmaet vahtivat inholla jopa melkein uhmalla taetae raskasta suurta olentoa, joka liikkui niin suurilla ponnistuksilla ja semmoisella melulla. "Tuo ei ainakaan", ajatteli jaenis halveksien, "paeaesisi vihollistaan pakoon". Vieno ilman henki, joka huomaamatta huokui kautta metsaen, toi miehen hajua jaenoen piilopaikkaan, ja sai taemaen herkaet sieraimet nopeasti liikkumaan inhon tunteesta. Mutta aekkiae tuli tuoksaus toistakin hajua; ja jaenoe naeytti samalla kaepertyvaen puolta pienemmaeksi, sierainten jaeykistyessae suuriksi. Se oli portimon haju-jaenikselle ilmetty kalman tuoksu. Mutta se haihtui silmaenraepaeyksessae, ja silloin jaenoen tarkka silmae naeki, mistae se tuli. Sillae toisin kuin kaikki muu metsaekansa liikkui portimo. Se kulki tasajalkaa miehen kanssa, parin sylen paeaessae polusta. Mutta niin hyvin sen vaerit sulivat ympaeristoeoen, niin varjomainen oli sen liikunto aeaenettoemaessae siroudessaan, ettei mies sitae kertaakaan huomannut. Portimo tuijotti tunkeilijaan haeijyllae vihalla, mutta ison <<< END OF SAMPLE... (THE FULL EBOOK HAS 307899 TOTAL CHARACTERS) >>>